Uuden Ajan Sielun tilanteen kartoitus
Anu on tehnyt työssään yli 500 tulkintaa asiakkailleen ja saanut positiivista palautetta paljon. Tulkinnat ovat muotoutuneet työn mukana enemmän ja enemmän kirjeen tyylisiksi. Tulkinta on kanavointia, viestejä sielun energioista ja Anun henkilökohtaisia ajatuksia ja peilausta Sinun tilanteellesi.
Näissä palveluissa voi olla pitkä toimitusaika. Kaukohoidoissa noin viikko ja tulkinnoissa useampi kuukausi. Kaikki palvelut laskutetaan vasta sitten, kun ne on toimitettu.
Otathan huomioon tilatessasi palvelua, että en ota vastauksessa kantaa asiohin, jotka koskevat henkilökohtaisen elämäsi valintoja. AUTAN SINUA KOHDISTAMAAN AJATUKSESI NIIN, ETTÄ VOIT ITSE TEHDÄ SYDÄMESTÄ KÄSIN PÄÄTÖKSIÄ.
Kaikki auttamistyöni pohjautuu sille ajatukselle, että olemme ikuisia kehittymässä olevia sieluja. Meille on kaikki sallittua, elämme vapaan tahdon alaisina joskin valintamme ohjaavat niitä oppiläksyjä, joita saamme osaksemme. Autan Sinua näkemään, missä kohtaa polullasi olet ja MINKÄ oppiläksyn takia elämässäsi tapahtuu asioita.
Sielun tilanteen kartoitusta
Entinen "uuden ajan selvätietoinen tulkinta" muuttuu nyt Sielun tilanteen kartoitukseksi. Uudistunut auttamismuoto pohjautuu siihen ajatukseen, että olemme täällä ikuisina olentoina ja sieluina ja käymme läpi Sielun kehittymissuunnitelmaa jokainen omalla ainutlaatuisella tavalla, mutta kuitenkin pohjimmillaan kaikki samoja asioita kokien.
Sielun tilanteen kartoituksessa katsomme karmallisia asioita, entisiä elämiä ja saat vinkkejä esimerkiksi vihkimysasioissa, oppiläksyjen oivaltamiseen apua ja peilausta, mitkä asiat olisivat nyt SIELUN TASOLTA ajankohtaisia käydä läpi. En anna sinulle valmiita vastauksia tai neuvo, mitä Sinun TULISI valilta elämääsi, vaan katsomme asioita siltä Jumalalliselta tasolta, jossa on Ykseys ja ajattelu, että kaikki polut ovat oikeita ja yhtä hyviä.
Autan Sinua yhä lähemmäs kuulemaan omaa johdatustasi ja sydämesi ääntä.
Anu tahtoo olla ystäväsi!
" Olen tehnyt paljon työtä ja tulkintoja auttajana. Kanavoinnit, Karmakatselmukset ja Menneet elämät ovat olleet suosittuja tulkintoja. Kuitenkin niistä tuntui puuttuvan jotain syvempää ja kestikin useampi vuosi ennenkuin oivalsin, mitä se voisi olla.
Olen saanut lähes koko auttajan uran ajan paljon postia ihmisiltä, jotka ovat tahtoneet jakaa omia kokemuksiaan. Koen, että yksi tärkein vahvuuteni on kyky peilata ihmisille heidän omia vahvuuksiaan ja kyky kuunnella aidosti.
Olen itsekkin perin inhimillinen persoona. Aina välillä väsyn ja itken uupumuksesta. Joskus kaipaan kuuntelijaa ja erityisesti rakastan hyvien asioiden jakamista ystävieni kesken. Meillä on mm. äidini kanssa tapana soitella aina, jos meille sattuu jotain iloista. Jaettu ilo on suurempi ilo ja jaettu suru taas helpompi kantaa.
En tee ainoastaan pelkkiä tulkintoja, vaan tahdon olla sydänystäväsi. Kirjoita minulle, mitä Sinulle kuuluu. Kerro, mitkä asiat painvat mieltäsi tai mitä olet juuri oivaltanut elämässäsi. Sinun ei tarvitse pelätä, että tuomitsisin mitään, mitä kirjoitat. Sinun ei tarvitse miettiä, onko tekstisi korkeavärähteistä tai näkyykö siinä henkinen ymmärrys. Olen itsekkin aivan tavallinen ja piilottelen joskus inhimillisiä piirteitäni. Erehdyn, pelkään ja tunnen joskus itseni eksyneeksi. Onneksi on niitäkin päiviä, että oivallan jotain uutta ja saan siitä paljon energiaa. Kuljen enkelten kanssa, mutta kaipaan ihmisiä ympärilleni.
Voit kertoa minulle luottamuksella noloimmat asiat ja oudoimmat näkysi. Lupaan kirjoittaa aivan yhtä inhimillisiä asioita takaisin! Liitän vastaukseeni hieman kanavointia, ehkä tahdon nostaa Sinulle enkelikortin tai Tarot kortin joskus kanavoin energiaa. En voi 100% luvata, että juuri tällä kertaa saan välittää viestin taivaallislta enkeliltä, mutta lupaan yrittää olla Sinulle ihmisenkeli. En auttaja, en ylempi, vaan kanssakulkija ja ystävä. Aidosti ja sydämellä!
Sydänystävän palvelussa en ota kantaa kysymyksiin, mitä sinun TULISI tehdä elämässä, vaan annan vinkkejä, miten voisit löytää oman vahvuutesi ja varmuuden päätöksiin, jotka kuitenkin kumpuavat omasta sydämestäsi.
Mikäli koet, että saat tästä apua ja pidät uudesta palvelustani, voit lahjoittaa Rakkaudentähdelle hyväksi katsomasi summan alkaen 10 euroa. Maksan kaikista lahjoituksista verot sekä arvonlisäveroa uuden prosentin mukaisesti 23%. Saat tilinumeron ja maksuohjeet mukana kirjeessä. Sinä päätät, tahdotko tällä kertaa tukea toimintaani.
Vastaan kaikkiin kirjeisiin, mutta koska tahdon myös kirjoittaa ajatuksella ja todella ymmärtää, mitä Sinä kirjoitat, voi kestää hetki, ennenkuin saat oman henkilökohtaisen vastauksesi. "
Palvelun voit tilata kirjoittamalla minulle sähköpostia osoitteeseen anujaanaelina@gmail.com
Laita viestin aiheeksi "Henkilökohtainen kirje Anulle!"
Anu on sitoutunut kehittämään ihmisen omaa vastuuta ja työskentelyä henkisen kasvun puolesta. Siksi tulkinnat eivät ole tulevaisuuden ennustamista, vaan ideoita, miten Sinä voisit toimia saavuttaaksesi paremman ja valoisamman tulevaisuuden!

Uuden ajan maksutavoista tulkintojen yhteydessä
Tulkinnoissa on vaikeaa määritellä, milloin tekstiä on kirjoitettu esimerkiksi 15 eurolla tai 100 eurolla. Joskus 15 euron verran kirjoitettu teksti auttaa enemmän, kuin pidempi. Joskus yksi lause voi muuttaa koko elämän. Siksi Rakkaudentähdessä otetaan tämäkin asia huomioon. Kun tilaat itsellesei Uuden Ajan Selvätietoisen Tulkinnan kirjoittamalla Anulle henkilökohtaisen kirjeen, et oikeastaan sitoudu vielä maksamaan mitään. Anu kirjoittaa Sinulle vastauksen ja voit sen jälkeen tunnustella itsessäsi, saitko apua. Mikäli olet saanut kirjeestä apua itsellesi, voit maksaa oman tuntosi mukaisesti 10 eurosta ylöspäin sen mukaan, kuinka paljon hyvää kirje ja tulkinta toi elämääsi. Reilua, eikö vain? =)
Lue Lisää Anun Auttamistyöstä! |